Katon korjauksilla katto pysyy toimintakunnossa

Niin peltikattoa, tiilikattoa kuin huopakattoa / palahuopakattoa joudutaan joskus korjaamaan. Ota yhteyttä, niin saat rautaiset ammattilaiset paikan päälle – olipa sitten kyse vuotopaikkauksista, myrskyvaurioiden korjaamisesta tai vaikkapa vuotavien kattoläpivientien tiivistyksestä. Korjaamme niin aumakatot, pulpettikatot, harjakatot kuin tasakatotkin, eikä katon koolla tai materiaalillakaan ole väliä – olipa tilanne mikä hyvänsä ja olipa katto millainen hyvänsä, saat parhaat osaajat paikan päälle meidän kauttamme.

Vuosien mittaan katto haurastuu. Sitä haurastuttavat niin ilmansaasteet kuin esimerkiksi auringon UV-säteetkin, joten saumavuotoja voi esiintyä. Odottamattomat olosuhteet rikkovat täysin uusiakin kattoja. Esimerkiksi rajuilman aikainen kova tuuli voi kaataa puun katon päälle. Jos katolle kertyy paljon lunta, voi alas vyöryvä lumimassa tempaista lumiesteet tai rännit mukaansa, ja vaurioittaa samalla katetta.

Kun tulet asiakkaaksemme, tulet huomaamaan, että palvelumme on poikkeuksellisen kokonaisvaltaista. Emme vain tee meiltä tilattuja kattotöitä, vaan toteutamme omaehtoisesti täysin veloituksettoman kattotarkastuksen. Kokeneilta kattoalan ammattilaisiltamme ei jää huomaamatta mikään ongelma katolla, välikatolla tai kattotuotteissa. Jos jotain kunnostettavaa kattokokonaisuudesta löytyy, annamme edullisen tarjouksen kaiken saattamisesta tip top -kuntoon. Tarvittaessa suosittelemme myös katon kuntoa kohentavia ja sen toimivuuden tulevaisuudessakin varmistavia huoltotoimenpiteitä. Säännölliset kattotarkastukset ja nopea reagointi kaikkiin ongelmiin säästävät kattoa (ja tietävät kustannussäästöjä!).

Katon korjaustyöt
Älä päästä kattoasi lahoamaan, vaan korjauta se ajoissa

Katon kunnostuksen kokeneet ammattilaisemme palvelevat ympäri Suomen. Voit tilata meidät katollesi mm. seuraavilla paikkakunnilla: Asikkala, Askola, Espoo, Fiskars, Forssa, Hamina, Hanko, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Helsinki, Hirvensalmi, Hollola, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iitti, Inkoo, Janakkala, Joutsa, Jyväskylä, Järvenpää, Karjaa, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Kittilä, Kotka, Kouvola, Kuopio, Kuusamo, Lahti, Lapinjärvi, Lappeenranta, Levi, Lohja, Loppi, Loviisa, Mikkeli, Myrskylä, Mäntsälä, Mäntyharju, Nokia, Nummi-Pusula, Nurmijärvi, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Raasepori, Riihimäki, Salo, Sipoo, Siuntio, Tampere, Turku, Tuusula, Vantaa, Vihti, Ylöjärvi.

Kaikenlaiset korjaustyöt samasta osoitteesta

Onko katossa reikä? Repikö tuuli kermiä ikävän näköisesti? Vuotaako piipun juuri tai tarviiko piipunpää korjausta sekä uudelleenmuurausta? Ota yhteyttä, sillä palvelemme laadukkaasti ja ammattitaitoisesti kaikenlaisten kattokorjauksien tiimoilta. Saat kauttamme niin katon vesivuodon korjauksen ja kosteusvaurioiden kunnostuksen kuin katon reikien tiivistyksen ja paikkauksen. Tiedämme, kuinka liimata irronneet palahuopapaanut paikoilleen, ja kuinka uusia vääntyneet kattopellit ja irronneet peltilistat. Tiivistämme haurastumaan ja vuotamaan päässeet läpiviennit, ja oikea ammattilainen löytyy myös rapautuneelle savuhormille. Liittyvätkö ongelmat repeytyneeseen aluskatteeseen tai katon painumiseen? Onko tarvetta uusia seinällenostopeltejä tai päätypeltejä? Ehkä räystäät vuotavat? Apu on yhden puhelinsoiton päässä!

Kunnostamme omakotitalojen katoista kerrostalojen kattoihin

Me tarjoamme luotettavaa korjauspalvelua kaikenlaisille katoille, rakennuksen koosta ja käyttötarkoituksesta riippumatta. Tämä tarkoittaa sitä, että laitamme kuntoon niin rivi- kuin kerrostalojen katot, omakotitalojen ja kesämökkien katoista puhumattakaan. Tiivistämme ja paikkaamme myös varastorakennuksien, ulkosaunojen ja muiden piharakennuksien sekä esimerkiksi hallien ja maneesien katot.

Lumen paino on yksi tyypillinen kattoja vaurioittava tekijä. Kattolumen paino voi olla satoja kiloja per kuutio, joten ei ihme, että ala- ja yläpuoliset rakenteet ovat vaarassa vaurioitua talven mittaan. Myös myrsky koettelee toisinaan kattojen kuntoa. Korjaamme myös konesauma-, alumiini- ja kuparikatot, joten ratkaisu kaikkiin pulmiin löytyy meihin yhteyttä ottamalla.

Apu saapuu paikalle nopeasti

Jos lumen paino on vaurioittanut kattoa tai myrsky on kaatanut puun katon päälle, et varmasti halua jäädä odottelemaan sitä, että kattofirma joutaa tulemaan paikalle ja ehtii korjaamaan katon. Tilaa apu meiltä, niin saat nopean ja asiantuntevan kattotiimin paikan päälle! Kattolumi on saattanut painaa katon luokalle, irrottaa katosta kattoturvatuotteita tai painaa saumoja niin, että ne vuotavat. Kova tuuli voi tehdä katolle muutakin vahinkoa – tiilikatosta saattaa irrota tiiliä, peltikatosta peltejä ja huopakatosta kattovarusteita. Pahimmillaan koko katto irtoaa. Kun soitat ja pyydät korjaajan taloyhtiön, omakotitalon tai mökin katolle, tulemme viivana tutkimaan katon ja dokumentoimaan sen kunnon vakuutuskorvauksia ja niiden hakemista varten. Apua saat nopeasti myös muista syistä johtuviin kattovuotoihin ja muihin kattopulmiin.

Korjaustyöt katemateriaalin mukaan

Se, miten katon korjaus kuuluu toteuttaa, on katemateriaalikohtaista. Kaikissa katemateriaaleissa on hyvät ja huonot puolensa, joten kaikkia katteita joudutaan joskus paikkaamaan ja tiivistämään. Esimerkiksi kattovuodosta voi kärsiä mikä tahansa katto. Myös läpivienti- ja saumavuodot ovat kaikille katemateriaaleille yhteisiä ongelmia, samoin kattoreiät ja rikkoutuneet aluskatteet. Rännit voivat vuotaa katon tai rännien materiaalista riippumatta.

Huopakaton paikkaaminen toteutetaan massalla, ellei huovan osittainen vaihto ole parempi ratkaisu. Tiilikaton paikkaus on tyypillisimmillään rikkinäisten tiilien vaihtotyö. Peltikaton paikkaaminen massaamalla on yleensä vain väliaikaiseksi tarkoitettu kattotiivistys, sillä kattopelleissä olevia reikiä on vaikeaa paikata kovinkaan kestävästi. Paras tapa peltikaton reikien korjaamiseen on vaihtaa huonokuntoinen kattopelti kokonaan. Kauttaaltaan hauras ja reikiintynyt peltikatto kannattaa vaihtaa kokonaan uuteen. Meihin ja ammattitaitoomme on turvallista luottaa niin peltikaton, tiilikaton kuin huopakatonkin korjaustöissä sekä erilaisissa kattoremonteissa.

Huopakaton paikkaukset keskittyvät usein saumoihin

Massan avulla toteutetut huopakattopaikkaukset ovat melko yleisiä, mutta joskus katto on paras kunnostaa vaihtamalla pintahuopa uuteen vaurioituneilta osin. Vanhetessaan huopa kuivuu ja menettää rasituksensietokykynsä. Kattoon tulee halkeamia, ja sen saumat alkavat repsottaa. Katon läpivientien ja saumojen tiivistykset sekä vuotokorjaukset ovat erikoisalaamme, ja saamme katon aina luotettavan tiiviiseen kuntoon. Tarvittaessa toteutamme kuululla ammattitaidollamme myös monimutkaisemmat kattokorjaukset, kuten lahovaurioiden kunnostuksen, rikkinäisen aluskatteen vaihdon tai palahuopapaanujen kiinnittämisen kumibitumiliimalla.

Rikkinäisten tiilien vaihto ei saa odottaa

Yleisin tiilikaton korjaus ja paikkaus on ehdottomasti rikkinäisten tiilien vaihto. Tiilet hajoavat kosteuden ja ulkolämpötilan vaihteluiden (siis pakkasrapautumisen) takia, mutta syynä voi olla myös painava lumitaakka, mikä irrottaa tiiliä katolta alas tullessaan. Myrskyllä katolle voi paiskautua oksia, mitkä irrottavat tai hajottavat tiilet. Haljennut tiili ei pysy koossa liimaamalla. Tiili on paras vaihtaa, jotta katosta tulisi tiivis, ja jotta se pysyisikin sellaisena. Rikkinäisen tiilen kohdalta voi päästä vettä katon alle, joten tiilien ehjyys on hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa tarpeellisten korjausten tekemiseksi ajoissa. Jos katon alla on jo kosteutta, tehdään kaikki muutkin tarvittavat korjaukset lahovauriokorjauksista alkaen.

Katon alle saattaa päästä vettä useaankin otteeseen katon 70–100-vuotiaan elinkaaren aikana. Ilman aluskatetta ei siis kattoa kannata jättää. Aluskate vie kaiken tiilien välistä valuvan kosteuden räystäille, eikä kattorakenteille käy kuinkaan pienestä kattovuodosta huolimatta.

Muita yleisiä tiilikaton osittaisia korjauksia Suomessa ovat erilaisten läpivientien tiivistykset, katolta lumen tai tuulen takia irronneiden kattotuotteiden kiinnitykset sekä tietenkin vesikourujen korjaukset.

Peltikaton paikkaus on useimmiten väliaikainen ilo

Peltikaton paikkaus ei välttämättä onnistu kestävällä tavalla. Kattopellissä olevaa reikää ei aina saa paikattua luotettavasti tai kestävästi, joten huonokuntoinen ja reikiintynyt kattopelti tulee uusia. Kauttaaltaan huonoon kuntoon mennyt aaltopeltikatto tai esimerkiksi konesaumakatto kannattaa uusia kauttaaltaan, sillä vain siten katon alla voi taas asua huolettomasti 50–100 vuotta. Sen sijaan suurentuneet ruuvinreiät, ylös puusta nousset peltikattonaulat, pienet ruostevauriot, huonokuntoiset saumaukset ja epätiiviit läpiviennit on helppo kunnostaa, kun asialla ovat peltikatoista kaiken tietävät ammattilaisemme. Lumi tai tuuli saattaa irrottaa katolta peltilistoja ja suojapellityksiä, piipunhatun tai kattotuotteita – ota yhteyttä, niin kiinnitämme elementit takaisin kattoon ja korjaamme katteeseen mahdollisesti syntyneet vahingot. Peltikattovuoto korjataan aina tilanteen mukaan, vaatipa se sitten koko katon uusimista tai täsmäpaikkauksia, katon rakenteiden kuivattamista ja märkien eristeiden vaihtoa. Ehkä ongelmat liittyvät sadevesijärjestelmään? Ei hätää, tarjoammehan kaiken kattavaa ja kokonaisvaltaisen ammattitaitoista kattopalvelua!

Aluskatteen korjaus alkaa rakenteiden avaamisella

Huopa-, pelti- ja tiilikaton vuotuisiin kattotarkastuksiin kuuluu aluskatteen kunnon ja tiiveyden tarkastus. Aluskate on vedenpitävä kerros heti ulkokaton alla. Jos katto alkaa vuotaa, vuotovedet valuvat aluskatteen pintaa pitkin kohti räystäitä. Lämmöneristeet, kattotuolit tai muut yläpohjan rakenteet eivät siis kastu kattovuodosta huolimatta, jos aluskate on sataprosenttisen hyvässä kunnossa. Kattovuodon korjaamista ei silti auta pitkittää, sillä alituinen kosteus ja etenkin seisova vesi haurastuttaa korkealaatuisenkin aluskatteen. Ehkä aluskate puuttuu kokonaan? Ehkä aluskatteessa on reikä tai repeämä? Ota yhteyttä! Aluskatteen korjaaminen vaatii aina vesikatteen rakenteiden avaamista – lue lisää siitä, miten se tapahtuu ja miten siltä voidaan välttyä!

Miten aluskate tiivistetään käytännössä?

Aluskatteiden korjaukseen ei käytetä liimaa, paikkapalaa, neulaa ja lankaa tai teippiä. Aluskatteen korjausteippejä on kyllä olemassa, mutta ne sopivat lähinnä hätäapuratkaisuksi. Isompaan reikään teippi ei sovi lainkaan. Aluskatteen tiivistys tapahtuu käytännössä siten, että uusimme vaurioituneen kohdan. Koska tätä ei voida tehdä alakautta eli yläpohjasta käsin, on vesikattoa purettava. Kun aluskate on uusittu joko osittain tai kokonaan, asennamme vesikatemateriaalin takaisin paikoilleen. Vain joka puolelta ehjä, tarpeeksi tiukalle asennettu ja oikein päin oleva aluskate suojaa kattoa kattovuodoilta. Tiili- ja peltikaton alla aluskatetta tarvitaan myös kondenssivesivahinkojen ehkäisemiseksi.

Savupiipun kohdalla tapahtuva aluskatteen korjaus

Huopakatto, tiilikatto tai peltikatto – millä tahansa katolla kattovuoto voi alkaa savupiipun juuresta. Jos tiivisteet pettävät ja pellitys vääntyy, alkaa piipun ja vesikatteen juuresta valua vettä katon alle. Jos aluskate ei ole oikein asennettu (eli toisin sanoen nostettu piippua vasten) tai aluskate on rikki piipun kohdalta, pääsee vuotovesi kastelemaan eristeet, sisäkaton ja ehkä seinän ja lattiankin. Jos huomaamme, ettei aluskatetta ole nostettu piippua vasten, ehdotamme tilanteen korjaamista piipunjuurivuodosta aiheutuvien kosteusvahinkojen ehkäisemiseksi. Jos taas piipunjuuri on jo vuotanut, tiivistämme läpiviennin, korjaamme aluskatteen asennuksen oikeaoppiseksi, vaihdamme kastuneet eristeet ja teemme muut katon vesivuotoon liittyvät työt.

Aluskate kuntoon läpivientien ja jiirien kohdalta

Oikein asennettu aluskate on nostettu kaikkia katon läpivientejä vasten, ei vain savupiippua. Mahdolliset läpivientivuodot on mahdollisimman helppo korjata, jos aluskate estää kattoluukun, viemärintuuletusputken tai kattoikkunan kohdalta tulevia sade- ja sulamisvesiä kastelemasta katon rakenteita ja eristeitä. Kun katon ja sen läpiviennit asentavat meidän ammattilaisemme, on aluskate varmasti oikealla tavalla rakennettu, ja jokainen läpivienti on asianmukaisesti tiivistetty.

Läpivienti pitää lisäksi tarkastaa pari kertaa vuodessa. Kun läpiviennin tiivisteet uusitaan ajoissa, ei läpivienti ala vuotaa (ellei jotain odottamatonta satu), eikä aluskatteeseen siten kohdistu turhaa kosteusrasitusta. Jos aluskatteeseen on tullut esimerkiksi halkeama, teemme tarvittavat korjaukset.

Korjaamme aluskatteen myös jiirin kohdalta, ja tarvittaessa saumaamme jiirin vuotojen ehkäisemiseksi. Jiiri saattaa silti vuotaa, jos tuuli kasaa lumet jiirin kohdalle aiheuttaen toispuoleista kuormitusta. Kattotarkastus puolen vuoden välein paljastaa, onko aika korjata jiiriä ja/tai sen alla olevia rakenteita.

Miten aluskatteen korjaamiselta voi välttyä?

Aluskatteen päälle ei saisi jäädä roskia tai seisovaa vettä, sillä liika kosteus kuluttaa puhki aluskatteenkin. Kun aluskate asennetaan tarpeeksi kireälle, kaikki mahdolliset vuotovedet valuvat pois, eikä aluskatteeseen synny ”vesipusseja”, joiden kuluminen puhki olisi vain ajan kysymys.

Roskat estävät niin vesi- kuin aluskatteen pintaa kuivumasta. Roskat on hankala poistaa aluskatteelta, siksi katon harjan tuuletusaukkoihin kannattaa hankkia hengittävät harjatiivisteet. Niiden ansiosta myös tuiskulumi ja vaakasuoraan tuleva vesisade pysyy pois aluskatteen päältä.

On hyvä tiivistää myös räystäiden tuuletusaukot, jotta oravat ja linnut eivät tekisi tuhojaan katon alla. Pieneläimet saattavat sotkea ja repiä yläpohjan eristeitä, mutta linnuista on muutakin haittaa: ne voivat päättää alkaa nokkia kattosi aluskatetta.

Irronneet kattotuotteet takaisin kattoon

Tarjoamme valtakunnallisesti myös kaikki katon varusteita koskevat huollot, korjaukset ja asennukset. Kattovarusteiden kunto paljastuu viimeistäänkin joka kevät ja syksy tekemiemme kattotarkastusten avulla, sillä suorittamaamme kattotarkastukseen kuuluu aina katon varusteiden ehjyyden ja toimivuuden varmistaminen, sekä kiinnitysten tiukkuuden varmistaminen. Katolla liikkuminen on vaarallista, jos kattosillat tai -tikkaat ovat löyhästi kiinni katossa! Jos kiinnitykset ovat löystyneet, lähtevät kattotikkaat, lumiesteet, rännit ja muut kattotarvikkeet helpommin tuulen tai katolta putoavan lumen matkaan. Rännit saattavat irrota myös niihin kertyneen painavan jään takia, tai jos jäätä on yritetty irrottaa rännejä hakkaamalla ja paukuttelemalla. Jos vahinko on tapahtunut, tilaa meidät kiinnittämään irronneet kattotarvikkeet takaisin kattoon sekä suorittamaan kattotuotteiden ja katteen mahdollisesti tarvitsemat korjaukset. Esimerkiksi huopakatossa saattaa olla repeämä siitä irronneiden tarvikkeiden kohdalla.

Katon säännöllinen tarkastus tarpeen korjaustarpeiden havaitsemiseksi

Säännöllisesti suoritetut kattotarkastukset sekä pitkittävät katon ikää, että vähentävät sen korjaustarpeita. Korjaustarpeet paljastuvat tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, kun katto tarkastetaan kahdesti vuodessa. Saat kattotarkastuksen ilmaiseksi kaikkien meiltä tilaamiesi kattotöiden yhteydessä. Kutsu meidät vaikka puhdistamaan rännit roskista (tätäkin kattotyötä suositellaan puolivuosittain tehtäväksi) niin tutkimme läpiviennit, katteen pinnan ja ehjyyden, kattoturvatuotteet ja kaikki muut kattoelementit ilman eri veloitusta. Jos korjaustarpeita havaitaan, saat tarjouksen tarvittavista töistä. Jos yläpohjaan pääsee esteettä, tutkimme sen, miltä aluskatteen ehjyyden ja sen, onko villoissa tai puurakenteissa kosteutta. Valumajäljet kielivät kattovuodosta, muut tummentumat saattavat viitata kondenssiveteen.

Rännien puhdistuksen lisäksi tutkimme myös vesikourujen kiinnitysten ja kaadot. Katosta tulee tutkia myös saumaukset ja jiirit, mitkä saattavat kaivata tiivistystä. Myös kattotuotteiden kiinnitykset on syytä tutkia tarkoin, sillä irtoamaisillaan olevat kattotikkaat ovat hengenvaaralliset. Peltikaton pinnan tarkastus kertoo asiantuntijoillemme, onko kattoa aika lähitulevaisuudessa maalata tai uusia, tai tarvitseeko peltejä paikata tai varmistaa lisäkiinnityksillä. Tieto välittyy asiakkaalle asti (hyvän tarjouksen kera). Kattohuovalle saatamme tarjota uudelleensaumausta tai -pinnoittamista, kun taas tiilikaton ehjyyden tarkistus voi johtaa rikkinäisten tiilien vaihtoon. Mikäli tarpeen, tarjoamme katon pesua, sammaleenpoistoa tai esimerkiksi katon suojakäsittelyä.

Katon korjaus kannattaa tiettyyn pisteeseen asti

Kattoremonttia voidaan lykätä vain tiettyyn pisteeseen asti, sillä eihän mikään ole ikuista. Kun korjauksia alkaa esiintyä yhä useammin, suosittelemme kattoremonttia. Kattoremonttia kannattaa alkaa suunnitella siinä vaiheessa, kun huopakatolla alkaa esiintyä repeämiä, painumia ja kupruja aiempaa tiheämmin. Huopakaton käyttöikä on korkeintaan 50 vuotta. Suurin piirtein sama on peltikaton elinkaari. Vanha ja ruosteinen peltikatto on paras uusia. Tiilikattoremontti on edessä 70–100 vuoden välein. Vanhat tiilet halkeilevat, ja katon alle voi päästä vettä. Kattoremontti on kohtuuhintainen, kun se toteutetaan tarpeeksi aikaisessa vaiheessa – siksi katto kannattaa uusia yläpohjan ollessa vielä kuiva ja kattorakenteiden ollessa vielä ehjiä. Rahaa kuluu enemmän, jos vesi on jo päässyt lahottamaan kattorakenteet ja homehduttamaan eristevillat.

Kattoremontin jälkeen asiat pysyvät kunnossa pitkän aikaa

Kun kaikki mahdollinen on tehty talosi katon elinkaaren pidentämiseksi, on aika laittaa katto uusiksi. Meiltä saatte hyvällä hinnalla ja kerrassaan erinomaisella laadulla kaikenlaiset kattoremontit, myös vanhan varttikaton purkamisen tai konesaumakaton asentamisen, mikä vaatii erityistyökaluja ja peltisepän pätevyyttä. Avaimet käteen -palveluna toteutettu kattoremontti ei rasita asiakasta, ja se aiheuttaa rakennuksen asukkaille vain minimaallisen vähän haittaa. Nopeimmillaan kattosaneeraus on ohi parissa päivässä, mutta lopputuloksena on katto, mikä kestää puoli vuosisataa – tai jopa enemmän, jos kyseessä on esimerkiksi juuri konesaumakatto. Kattoasiat on hoidettu kattoremontin ansiosta kuntoon siis pitkäksi aikaa. Parhaiten katto kestää, kun se huolletaan säännöllisesti – käänny kattohuoltojenkin tiimoilta puoleemme.